SM, EM-näytöt ja Leppä GP

Se täytyisi lähteä torstaina kohti Lohjaa kisailemaan. Kyseessä on tosiaan perjantaina SM:t, lauantaina EM-näytöt ja GP of Leppä alkaa myös lauantaina.

Treenattu on sen mitä pystyy, tai noh, rehellisyyden nimissä n.80-90% siitä mitä olen suunnitellut. Tulostavoitteita minulla ei ole mihinkään noista kisoista, kunhan pääsen radalle hauskaa pitämään ja saan ammunnan tuntumaan mukavalta!

Olen kuullut tästä GP:stä tosi paljon hyvää ja huikeita kokemuksia. Eli odotukset siitä kisasta on korkealla 🤩

Mikä luoti? 😱 tuli penkattua eilen vielä luodit ja olin jo melko varma, että menen kisaamaan JSB:n luodeilla. Eleyllä, jolla olin myös treenannut, niin lähtee irti ”karstaa” ja se sotkee asetta ja aiheutti latausmännän jumittumisen, kun sinne alle jäi murunen ja esti männän liikkumisen. Testasin Mikkelissä aiemmin luoteja ja Eley osoittautui siellä parhaimmaksi ja niin se oli eilenkin. N. reilu millin ero JSB:n kasaan. Eli Eleyllä lähdetään kisoihin. Piti tämäkin nyt sitten lopullisesti varmistaa 💪🏻

JSB
Eley

Eihän nuista kumpikaan luodeista mielestäni käy aivan niin hyvin kuin haluaisin. Pitäisi saada sellaista 5,5-6mm kasaa, niin olisi aivan huippuluoteja! Mennään nyt näillä, mutta luottavaisesti 🤗ja ei varmasti jää tulostaso näistä luodeista kiinni, kyllä se on se ukko pyssyn takana, joka vastaa mitä sinne taululle tulee lukemaksi 😅

On kyllä mahtavaa pitkästä aikaa päästä reissun päälle ja kunnon kisatunnelmaan, toivotaan, että tästä tulee oikein mieluisa reissu! 🤗

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: