Online- kilpailu 10m ilmapistoolilla

Tuli osallistuttua tällaiseen pistoletraining.de- online-kisaan, johon voi osallistua ympäri maailman ampujia. Jännä homma, että vaikka on kyseessä vain online-kisa, niin silti siihen sai kisan tuntua mukaan. Mukava pieni jännitys siinä kiiri, kun nauhataululaitetta virittelin kuntoon. Meillä on Siuksen vehkeet vielä ulkoradoilla, niin täytyi tyytyä pahviseen tauluun. Pieni alkulämmittely, tasapainoa yhdellä jalalla ja sitten jalat yhdessä.Jatka lukemista ”Online- kilpailu 10m ilmapistoolilla”

Ensimmäiset vuoden 2021 ruutikisat

Terveppä taas, Tulipa käytyä Toramolla kisaamassa vapaapistoolilla Pohjois-Suomen mestaruuskisoissa. En ennättänyt yhtään käydä treenaamassa ennen sitä, mutta mentiin vanhalta pohjalta. Olihan se aikamoista takkuamista, ei oikein löytynyt hyvää tekemistä. Kaikenlaisia pieniä vaivoja oli, mm. Kahva painoi kämmentä ilkeästi, oikein särki kämmentä ja piti löysyttää kahvaa. Sittenhän se oli sellainen ”vajaapito” kahvasta, mutta sillä poksuttelin kisanJatka lukemista ”Ensimmäiset vuoden 2021 ruutikisat”

Uusi liipaisin

Terve taas, Menihän siinä kuukauden päivät, että innostuin kirjoittelemaan lisää. Voisihan sitä tietenkin useamminkin kirjoitella, mutta tässä ei nyt sinänsä ole sen kummempia tapahtumia ollut ja olen melko vähän treenannutkin työkiireiden vuoksi.  Ostin tosiaan keväällä uuden Morini CM200EI Titanium- mallin ja tietenkin senkin kahvan työstämisessä on ollut oma hommansa. Nyt kahva on mielestäni todella hyvä, onhanJatka lukemista ”Uusi liipaisin”

Innostus pistooliammuntaan

Tämä on ensimmäinen blogitekstini koskaan mitä yritän kirjoittaa, joten siinä mielessä olen varsin kokematon näissä asioissa, mutta pyrin tuomaan näissä teksteissäni pistooliammuntaan liittyviä asioita esille.  Koskin ensimmäistä kertaa pistooliin ampumistarkoituksessa vuoden 2015 heinäkuussa ja siitä se kipinä sitten syttyi. Radalle minut vei Siivolan Jouko, joka on varsin menestynyt Lapin Ampujien pistooliampuja ja taitaapa edelleen olla alue-ennätysJatka lukemista ”Innostus pistooliammuntaan”